Aktiiviliikkujan Pilates pienvälineillä 59€ by Aina on Pilates

Aktiiviliikkujan Pilates pienvälineillä 59€

Aina on Pilates

Tervetuloa Pilateskurssilleni! Syvennä liikunnan harrastamistasi ja löydä pilateksen avulla lisää kehonhallintaa, keskivartalon voimaa ja liikkuvuutta. Tällä 3-osaisella noin 30 min pilatesharjoituksilla tuet harrastamaasi lajia, parannat tasapainoa, treenaat intensiivisesti keskivartalon syviä lihaksia ja avaat rintarankaa sekä lisäät liikkuvuutta monipuolisilla liikkeillä. Olen sisällyttänyt harjoituksiin vahvasti lantion ja lonkan alueen liikkeitä, joten kurssi soveltuu hyvin myös usein lonkkakireyksistä kärsiville miehille. Ajatuksena harjoituksissa on aina kuunnella omaa kehoa, mennä liikkeiden sisään juuri sen verran kuin on itselle hyvä, turha pakottaminen voi jäädä pois. Kehoaan voi toki haastaa, mutta on hyvä myös edetä askeleittan esimerkiksi liikkuvuuden suhteen. Jos on luonnostaan jäykkä, on turhaa vaatia keholta liikkuvuuden suhteen mahdottomia. Jos taas on yliliikkuvuutta, on tärkeää huomoida liikkeiden maltillinen liikerata, älä vie aivan ääri asentoihin ja pidä huolta entistäkin tarkemmin lihasten antamasta tuesta hengityksen kautta. Muuten rennon hallitusti eteenpäin! Nämä harjoitukset ovat tarkoitettu jo jonkin verran pilatesta harjoittaneille, mutta aina saa ja kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta. Rauhallisessa rytmissä ehtii kuitenkin myös opetella liikkeitä omaan tahtiin ja videot mahdollistavat omien taukojen pitämisen kesken harjoituksen. Kurssi on käytössäsi 100 päivää. Harjoituksissa käytetään pilatespalloa (16-18cm halkaisija), rullaa (60-90cm) ja pilates rengasta. Ennen harjoituksia, muistathan: Harjoitukset on suunnattu terveelle liikuntakykyiselle ihmiselle. Jokainen tekee harjoitukset omalla vastuullaan. Missään vaiheessa harjoituksen aikana ei saa tuntua kipua, tai muuta huonoa taikka outoa oloa. Jos näin on, jätä kyseinen liike taikka harjoitus kokonaan väliin.
Aktiiviliikkujan Pilates pienvälineillä 59€
59,00 €

sis. ALV 24 %

{{ $t('coupons/checkout.discount_description', {coupon_code: coupon_code, amount: $n(fe.discount_amount / 100, 'percent')}) }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_value_subscription', {new_price: $n(fe.new_total, 'currency'), old_price: $n(fe.original_price, 'currency'), recurring_interval_text: offer.recurring_interval_text}) }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_value', {new_price: $n(fe.new_total, 'currency'), old_price: $n(fe.original_price, 'currency')}) }}

{{ $t('coupons/checkout.valid_until', {endDate: $d(new Date(fe.discount_expiration_date), 'no_time')}) }}

{{ $t('coupons/checkout.after_discount_subscription', { old_price: $n(fe.original_price, 'currency'), recurring_interval_text: offer.recurring_interval_text }) }} {{ $t('coupons/checkout.after_discount', { old_price: $n(fe.original_price, 'currency') }) }}

{{ $t('coupons/checkout.no_end') }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_description_1mo', { amount: $n(fe.discount_amount, 'currency'), coupon_code: coupon_code }) }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_description', { amount: $n(fe.discount_amount, 'currency'), coupon_code: coupon_code }) }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_value_subscription', {new_price: $n(fe.new_total, 'currency'), old_price: $n(fe.original_price, 'currency'), recurring_interval_text: offer.recurring_interval_text}) }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_value', { new_price: $n(fe.new_total, 'currency'), old_price: $n(fe.original_price, 'currency') }) }}

{{ $t('coupons/checkout.first_payment_subscription', { partial_price: $n(fe.partial_price, 'currency'), endDate: $n(fe.original_price, 'currency'), old_price: $n(fe.original_price, 'currency'), recurring_interval_text: offer.recurring_interval_text }) }} {{ $t('coupons/checkout.first_payment', { partial_price: $n(fe.partial_price, 'currency'), endDate: $n(fe.original_price, 'currency'), old_price: $n(fe.original_price, 'currency') }) }}

{{ $t('coupons/checkout.after_discount_subscription', { old_price: $n(fe.original_price, 'currency'), recurring_interval_text: offer.recurring_interval_text }) }}

{{ $t('coupons/checkout.discount_description_free', { coupon_code: coupon_code }) }}

{{ $t('coupons/checkout.valid_until', { endDate: $d(new Date(fe.discount_expiration_date), 'no_time') }) }} {{ $t('coupons/checkout.no_end') }}

{{ $t('coupons/checkout.after_discount_subscription', { old_price: $n(fe.original_price, 'currency'), recurring_interval_text: offer.recurring_interval_text }) }} {{ $t('coupons/checkout.after_discount', { old_price: $n(fe.original_price, 'currency') }) }}

{{ $t('coupons/checkout.authorization_notice', { charge: $n(1, 'currency') }) }}